Sykähdyttäviä säveliä

Rebecca Clarke

Tänä keväänä maanantai-illat ovat täyttyneet kuorolaulusta Tampereella: vuoden alussa aloitin Kamarikuoro Näsin taiteellisena johtajana. Edeltävänä syksynä pohdin pitkällisesti sitä, minkälaisella ohjelmistolla haluaisin startata ensimmäisen yhteisen kautemme. Päädyin luomaan ohjelmiston minua jo jonkin aikaa kiehtoneen säveltäjän, Rebecca Clarken, kuoromusiikin ympärille. Rakensin kokonaisuuden, jossa Rebecca Clarken teosten rinnalla kulkee musiikkia säveltäjiltä, jotka ovat inspiroineet ja antaneet vaikutteita hänen sävellyksiinsä. Samalla syntyi teksti tästä kiinnostavasta säveltäjästä ja hänen upeasta sävelkielestään.

Rebecca Clarke.

Rebecca Clarken elämä oli täynnä käänteitä. Hän syntyi Harrow’ssa, Lontoon esikaupungissa Englannissa 27.8.1886. Musiikkia rakastava isä halusi, että kotona olisi ”chamber music on tap” (”kamarimusiikkia hanassa”). Niinpä Rebecca tutustui kamarimusiikkiin jo pienenä ja aloitti viulunsoiton 9-vuotiaana. Vuonna 1903 hän pääsi opiskelemaan viulunsoittoa Lontoon Royal Academy of Musiciin.

Clarke on kuvaillut isäänsä julmana ja tyrannimaisena, ja yhteenotot isän kanssa muuttivat useampaan otteeseen Clarken elämän suuntaan. Esimerkiksi kaksi vuotta Royal Academyssa aloittamisen jälkeen Clarken isä sai selville, että eräs opettaja oli kosinut Clarkea. Isän tahdosta Clarke keskeytti opintonsa. Voi vain kuvitella miten epäoikeudenmukaiselta tilanne on tuntunut Clarkesta – joutua keskeyttämään ammattiin valmistavat opintonsa isänsä tahdosta ja siksi, että opettaja ei ole käyttäytynyt auktoriteettiasemansa mukaisesti.

Vuonna 1907 Clarke aloitti sävellyksen opiskelun Sir Charles Villiers Stanfordin ohjauksessa Lontoon Royal College of Musicissa. Vahvaa säveltämisen taitoa osoittava Clarke oli ainut naisoppilas, jonka Stanford hyväksyi opetukseensa. Omiin taitoihinsa läpi elämänsä vaatimattomasti suhtautunut Rebecca Clarke oli hämmentynyt oikeudesta opiskella arvostamiensa säveltäjien rinnalla, sillä ajatteli, ettei naisena ”koskaan varsinaisesti ansainnut sitä”.

Rebecca Clarken opiskeluajat Royal Collegessa olivat todennäköisesti hyvin inspiroivia ja hauskoja: hän muun muassa järjesti opiskelutovereidensa kanssa epävirallisia sävellyskilpailuja. Opintojen aikana hän ja ryhmä muita opiskelijoita pyysi säveltäjä Ralph Vaughan Williamsia johtamaan heidän lauluyhtyettään. Yhtye lauloi Vaughan Williamsin ohjauksessa paitsi Palestrinan musiikkia, myös Vaughan Williamsin uusia sävellyksiä.

Stanfordin ehdotuksesta Clarke vaihtoi soittimensa viulusta alttoviuluun. Hän ei saanut opintojaan tälläkään kertaa loppuun, sillä erään riidan päätteeksi isä yllättäen karkotti hänet kotoa. Tilanne pakotti Clarken aloittamaan uran itsenäisenä, ammattimaisena alttoviulistina Lontoossa. Opettajat, kollegat ja tutut auttoivat häntä löytämään töitä. Rebecca Clarkesta tulikin pian yksi ensimmäisiä naisia, joka työllistyi soittajana yhdessä Lontoon merkittävimmistä orkestereista.

Rebecca Clarke vuonna 1919, Hopkins Studio.

Seuraavat kaksi vuosikymmentä Clarke elätti itsensä soittamalla solistina, orkesterimuusikkona ja kamarimusiikkiyhtyeissä, niin Englannissa kuin kiertämällä kiertueilla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Clarke myös opetti alttoviulun ja viulun soittoa, säveltämistä ja ohjasi kamariyhtyeitä. Konsertoidessaan vuonna 1918 Yhdysvalloissa Clarke sisällytti ohjelmistoon useamman oman sävellyksensä. Hän kertoi kokeneensa, että olisi liiallista, jos ohjelmistossa olisi kovin montaa hänen omaa sävellystään. Niinpä Clarke keksi pseudonyymin Anthony Trent, jonka merkitsi yhden teoksensa säveltäjäksi. Clarken ilmeisesti hieman liioitellun kertomuksen mukaan Anthony Trentin nimissä ollut kappale olisi ollut huonompi kuin muut hänen sävellyksensä, mutta saanut silti paljon enemmän huomiota. Ehkäpä Clarke on tällä anekdootilla halunnut korostaa sitä, miten vaikeaa naisten oli saada säveltämälleen musiikille arvostusta.

Rebecca Clarkea ei tunnettu äänekkäänä naisasialiikeihmisenä. Hän kuitenkin puhui sen puolesta, että naissoittajia tulisi palkata orkestereihin ja konsertteihin tärkeänä tasa-arvoa edistävänä toimena. Clarke joutui itsekin kokemaan työtilaisuuksien menettämistä tai sävellystensä poistamista konserttiohjelmista sukupuolensa takia. Vuonna 1911 Clarke oli mukana perustamassa The Society of Women Musiciansia. Ryhmän jäsenet saattoivat silloin tällöin kokoontua yhteen testatakseen esimerkiksi jotain Clarken kuorosävellyksistä.

Vuonna 1939 Clarke oli käymässä Yhdysvalloissa asuvien veljiensä luona, kun toinen maailmansota syttyi. Kotimaahansa Englantiin ikävöivä Clarke ei päässytkään palaamaan, sillä hänen viisuminsa evättiin ja lopulta Clarke jäikin asumaan Yhdysvaltoihin.

Rebecca Clarke tutustui New Yorkissa uudelleen vanhaan koulutoveriinsa, pianisti ja säveltäjä James Friskiniin ja pari vihittiin 1944. Vaikka Clarke puhuikin, että jatkaisi säveltämistä naimisiinmenon jälkeen, hän vietti suurimman osan seuraavista 35 vuodesta opettajana ja luennoitsijana muun muassa erilaisilla musiikkifestivaaleilla. Rebecca Clarke kuoli New Yorkissa vuonna 1979.

Clarke aloitti säveltämisen kirjoittamalla lauluäänelle - ensimmäiset sävellykset ovat vuosilta 1903 ja 1904. Hänen tuotantoonsa kuuluu paljon kamarimusiikkia ja tunnetuimmat teokset ovatkin varmasti Alttoviulusonaatti ja Pianotrio. Vuonna 1919 Clarke osallistui Pittsfield Chamber Music -festivaalin sävellyskilpailuun tapahtuman järjestäjän ja myöhempinä vuosina Clarken tukijana toimineen Elizabeth Sprague Coolidgen kannustamana. Kisaan osallistui anonyymisti yhteensä 27 teosta. Clarken teos sai kuusijäseniseltä lautakunnalta kolme ääntä. Kun selvisi, että säveltäjä on nainen, ratkaistiin tilanne tasapeliin tulleen Ernst Blochin eduksi ja Clarke sai lopulta toisen sijan.

Rebecca Clarke.

Clarken tuotteliain sävellyskausi loppui 1930-lukuun, jonka jälkeen hän sävelsi enää hiljakseltaan uutta musiikkia. Kun Clarkelta kysyttiin, miksi hän lopetti säveltämisen, hän sanoi, että asiaan liittyi henkilökohtaisia syitä ja sitten hän vain lopetti: ”I just dried up” (”minä vain ehdyin kuiviin”). Hän kertoi suhteestaan säveltämiseen: ”There is nothing in the world more thrilling – I can’t do it unless it’s the first thing I think of every morning when I wake and last thing I think of every night before I go to sleep.” (”Maailmassa ei ole mitään niin jännittävää – en voi tehdä sitä, ellei se ole ensimmäinen asia, jota ajattelen joka aamu herätessäni ja viimeinen asia jota ajattelen joka ilta mennessäni nukkumaan”).

Rebecca Clarke vaikuttaa olleen hyvin itsekriittinen säveltäjä, joka ennemmin vältteli oman työnsä esiin nostamista kuin piti kovaa ääntä omista saavutuksistaan. Hänen päiväkirjamerkintänsä kertovat miten joidenkin teosten huono vastaanotto järkytti häntä pahasti. Suuri määrä Rebecca Clarken sävellyksistä jäi aikanaan julkaisematta ja esittämättä osittain hänen epäröivästä suhtautumisestaan itsensä promotoimiseen ja omien taitojensa vähättelystä. Nämä saattavat myös olla syitä siihen, miksi Clarken säveltäjäura jäi niin vähäiselle tunnustukselle.

Clarken sävelkieli on riemukasta: hän laajensi ilmaisuaan perinteisen tonaliteetin ulkopuolelle, hyödynsi modaalisuutta, kromatiikkaa, kokosävelasteikkoja, dissonoivia harmonioita. Rytmiikan käsittely on eloisaa, vaihtuvat tahtilajit ja metrinen elastisuus luovat hienovaraista jännitettä musiikin virtaavuuteen. Paljon samaa voi kuulla aikalaisten, kuten Vaughan Williamsin, musiikissa. Clarke on listannut itselleen läheisimmiksi vaikutteiksi säveltäjät edellä mainitun lisäksi Ernst Blochin, Claude Debussyn ja Maurice Ravelin.

Clarke sävelsi kuoromusiikkia käytännössä koko aktiivisen uransa ajan, siitä lähtien kun aloitti sävellysopinnot Stanfordin ohjauksessa 1907. Clarken kuoroteoksissa voi nähdä vahvasti englantilaiselle laulumusiikille ja renessanssimusiikille tyypillisiä tyylejä, kuten luuttulaulu Weep You No More, Sad Fountains tai madrigaali Philomela.

Näyte Philomelan äänenkuljetuksesta.

Rebecca Clarken Philomelassa on paljon Clarken sävellystyylille ominaisia piirteitä, kuten kromatiikkaa ja orgaanisesti muuttuvia harmoniakulkuja. Neliääninen kuorosatsi soi täyteläisesti ja ilmaisuvoimaisesti. Triolit keinuvat tasaista rytmiikkaa vasten tuoden elävyyttä kudokseen. Clarke on saanut runossa kuvatun tuskan ja ahdingon vangittua säveliinsä. Teos on puhutteleva ja koskettava, täynnä tunnepitoisuutta.

Philomelan teksti on sir Philip Sidneyn (1554–1584) tunnetuimpia runoja. Teksti viittaa antiikin Kreikan myyttiin Filomelasta. Tarinassa Tereus, Filomelan siskon, Proknen, mies ihastuu häneen. Filomela kieltäytyy liehittelystä, josta suuttuneena Tereus pahoinpitelee ja raiskaa hänet. Filomela uhkaa kertoa tapahtuneesta kaikille, josta pelästyneenä Tereus telkeää Filomelan vuodeksi taloon metsän keskellä ja katkaisee Filomelan kielen, jottei tämä voi kertoa kauhukokemuksistaan kellekään.

Neuvokas Filomela kutoo kankaan, johon kirjailee kokemuksensa ja näin Prokne saa selville kaiken. Hän päättää kostaa miehelleen ja syöttää hänelle piirakan, johon on leiponut heidän poikansa. Vapautunut Filomela ja Prokne yrittävät paeta Tereusta ja jumalat muuttavat kaikki kolme linnuiksi pelastaakseen tilanteen. Tereuksesta tulee harjalintu, Filomelasta pääskynen, joka kielensä menettäneenä ei pysty laulamaan, vain ainoastaan sirkuttamaan. Proknesta tulee satakieli, joka surumielisellä ja kauniilla laulullaan kaihoaa kuollutta poikaansa. Tarina muuttui aikojen saatossa niin, että Filomelaa alettiin kuvata satakieleksi ja se versio on myös tämän teoksen tekstin pohjana.

Sidneyn runossa kertomus Filomelasta vertautuu kertojan omiin tunnetuskiin. Tässä tosin kertoja kokee omien tuskiensa olevan paljon pahemmat kuin satakielen, järkeillen, että onhan rakkaus, joka ei saa vastakaikua, paljon vaikeampi kestää, kuin väkisin koettu rakkaudenosoitus. Tekstissä viitataan myös uskomukseen siitä, että satakielen kaunein laulu syntyy hetkellä, jolla se on saanut kuolettavan okapiikin rintaansa.

Satakieli, heti huhtikuun virvoitettua
hänen uinuneet aistinsa hereille,
kun paljaana viipynyt maa, ylpeä uusista vaatteistaan, herää henkiin,

laulaa murheestaan, oka rinnassaan
Ja surumielisesti valittaen
hän laulunsa sävelin ilmaisee
surun, joka rintaansa painaa.

Sillä Tereus pakolla hänen siveytensä valloitti.
Oi Filomela kaunis, oi näe ilo siinä,
että tässä on oikeampi syy valitukseen:
Sinun maasi herää eloon, minun kuihtuu;
sinun sydämesi vapaa, minun sydämeni okaa kantaa.

Mutta voi, hänellä ei ollut muuta perustetta
tuskalleen kuin Tereuksen kovaotteinen rakkaus,
hänen kärsiessään koko olemus riutui
koko naiseus valittaa, hänen tahtonsa oli murrettu.

Mutta minä, joka päivittäin kaipaan,
en voi olla tyytyväinen,
minulla on enemmän syytä surra,
sillä kaipaus on yltäkylläisyyttä murheellisempaa

Oi kaunis Filomela, oi näe ilo siinä,
että tässä on oikeampi syy valitukseen:
Sinun maasi herää eloon, minun kuihtuu;
sinun sydämesi vapaa, minun sydämeni okaa kantaa.

(suomennos: Aino Heiskanen ja Julia Lainema)

The nightingale, as soon as April bringeth
Unto her rested sense a perfect waking,
While late bare earth, proud of new clothing, springeth,
Sings out her woes, a thorn her song-book making,

And mournfully bewailing,
Her throat in tunes expresseth
What grief her breast oppresseth
For Tereus’ force on her chaste will prevailing.

O Philomela fair, O take some gladness,
That here is juster cause of plaintful sadness:
Thine earth now springs, mine fadeth;
Thy thorn without, my thorn my heart invadeth.

Alas, she hath no other cause of anguish
But Tereus’ love, on her by strong hand wroken,
Wherein she suffering, all her spirits languish;
Full womanlike complains her will was broken.

But I, who daily craving,
Cannot have to content me,
Have more cause to lament me,
Since wanting is more woe than too much having.

O Philomela fair, O take some gladness,
That here is juster cause of plaintful sadness:
Thine earth now springs, mine fadeth;
Thy thorn without, my thorn my heart invadeth.

(sir Philip Sidney)

Kuoromusiikista Clarke oli käytännössä tuntematon siihen saakka, kun hänen kuolemansa jälkeen julkaistut diskanttikuoroteokset Ave Maria ja Chorus from Shelley’s ’Hellas’ julkaistiin. Tämän jälkeen hänen koko kuorotuotantonsa on äänitetty ja julkaistu nuotteina. Clarken kuoromusiikkia esitetään edelleen hyvin vähän. Toivonkin, että tulevaisuudessa tämä lumoava sävelkieli ja kuorolle niin hyvin istuva tekstuuri pääsee esille paljon enemmän.

Nuottiesimerkit:

Rebecca Clarke: Philomela. Oxford University Press.

LÄHTEET:

Kirjallisuus:

M. Schleifer & S. Glickman (ed.): Women Composers: Music Through the Ages, Vol. 1
A Rebecca Clarke Reader. Toimittanut Liane Curtis. https://www.rebeccaclarke.org/the-rebecca-clarke-reader-2/?doing_wp_cron=1684783041.7763600349426269531250
Christopher Johnson – Oxford University Pressin julkaisemien nuottien esipuhe

Sivustot:

Rebecca Clakre - Viola player and Composer: https://rebeccaclarkecomposer.com/

Rebecca Clarken kuoroteokset:

A Lover’s Dirge - SATB
Come, o Come My Life’s Delight - SATB
There Is No Rose - Baritonisolisti + ATBarB
When Cats Run Home and Light is Come - SATB
My Spirit Like a Charmed Bark Doth Float - SATB
Weep You No More Sad Fountains - SATB
Philomela - SATB
Now Fie on Love - TTBarB
Music, When Soft Voices Die - SATB
He That Dwelleth in the Secret Place of the Most High - SAATB -solistit + SSAATTBB -kuoro
Ave Maria - SSA
Chorus from Shelley’s Hellas - SSSAA