KAANONIN KÄTKEMÄÄ

Julia Laineman kuoronjohdon A-tutkintokonsertti

Lauantaina 14.5.2022 Meilahden kirkossa

Ohjelma

Sibelius-Akatemian vokaaliyhtye

Sulpitia Cesis (1577-?): Io son ferito sì

Maddalena Casulana (n. 1540-n. 1590): Morir non può il mio cuore

Barbara Strozzi (1619-1677): L’Usignuolo

Ahjo Ensemble

Rebecca Clarke (1886-1979): Philomela

Tebogo Monnakgotla (1972-): Apelsinen har mognat

Sibelius-Akatemian vokaaliyhtye

Kaija Saariaho (1952-): Nuits, adieux

Lempikuoro

Lili Boulanger (1893-1918): La Source

Greta Dahlström (1887-1978): Nu sprida de vita nätterna

Sibelius-Akatemian vokaaliyhtye

Caroline Shaw (1982-): Allemande teoksesta Partita for 8 voices

Konsertista

Historiankirjoitus nähdään usein objektiivisena kuvauksena menneisyydestä. Olemme esimerkiksi oppineet, että taidemusiikin säveltäjät ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta miehiä. Länsimaisen taidemusiikin kaanon, kuten kaikki historia on kuitenkin vain tiettyjen historioitsijoiden valitsema ja vakiinnuttama näkökulma menneeseen.

Historian saatossa säveltämiseen keskittyminen on ollut monille naisille lähes mahdotonta kodinhoidon vastuiden ja muiden rajoitusten vuoksi. Ne muutamat naissäveltäjät, joita tunnemme varhaisimmilta taidemusiikin aikakausilta, ovat kuuluneet aristokraatti- tai muusikkosukuihin. Vaatimattomammasta taustasta tuleville naisille mahdollisuus säveltämiseen on tarjoutunut luostarissa, joka on toisaalta tuonut sävellystyöhön omia rajoitteitaan. 1800-luvun lopulle asti naisten säveltämää musiikkia pidettiin sopivaksi esittää vain kodin piirissä, mikä on johtanut säveltämiseen pienille kokoonpanoille. Suurten teosmuotojen säveltämistä olisivat tukeneet musiikkiopinnot, jotka avattiin naisille täysimittaisesti vasta 1800-luvun loppupuolelta alkaen.

On siis tärkeää, ettei naisten sävellystyötä, joka historian rajoitteiden myötä on pienimuotoisempaa, tarkastella ainoastaan suhteessa olemassa oleviin, vakiinnutettuihin normeihin. Haluan haastaa meidät pohtimaan ja laajentamaan kriteerejä, joilla kanonisointi tapahtuu. Kaanonin kätkemää

-konsertti tarjoaa vaihtoehtoisen ja täydennetyn näkökulman länsimaisen taidemusiikin kaanoniin ja johdattaa meidät uutta polkua pitkin nykypäivään.

Tämän konsertin myötä valmistun Sibelius-Akatemian kuoronjohdon koulutusohjelmasta. Lämmin kiitos opettajalleni Nils Schweckendiekille ja rakkaille kollegoilleni luokalla: olen oppinut teiltä valtavasti. Matkani tähän pisteeseen on polveillut musiikinopettajan tutkinnon ja monen muun sivupolun kautta. Mukanani on kuitenkin koko ajan kulkenut kuoromusiikki, jonka kiehtovaan maailmaan jatkan syventymistä omien kuorojeni Ahjo Ensemblen, Kaari Ensemblen, Lempikuoron ja Pohjalaisten Osakuntien Laulajien kanssa.

Teosesittelyt ja tekstit

Io son ferito sì

Konsertin aloittava Sulpitia Cesisin Io son ferito sì on kaksoiskuorolle sävelletty teos, parodia Giovanni Pierluigi da Palestrinan samannimisestä, suositusta madrigaalista. Cesis on muokannut alkuperäistä tekstiä siirtäen kuvauksen yksipuolisen rakkauden kärsimyksistä kertomukseen Pyhän Franciscus Assisilaisen kokemasta stigmatisaatiosta. Rakkaudenkipeän sydämen ”haavoista” tulee konkreettisia haavoja. Teos leikittelee näiden eri tekstien kontrasteilla. Teoksen alku on täsmällinen sitaatti Palestrinan viisiäänisestä madrigaalista. Pitkin teosta Cesis viittaa Palestrinan madrigaaliin, mutta jatkaa sitten omaa polkuaan. Esimerkiksi tahdissa 60 Cesis palaa alkuperäisen madrigaalin teemaan, mutta hylkää Palestrinan dramaattisessa hetkessä ”rakkauden kynsin”. Loppu on rikasta tekstuuria kaikkien kahdeksan äänen voimalla, luoden rikkaan ja täyden soinnin kappaleen valoisaan loppuratkaisuun. Franciscus iloitsee, sillä Hän, joka alun perin on haavoittanut, on jo parantanut Franciscuksen.

Sulpitia Lodovica Cesis oli italialainen luutisti ja säveltäjä. Hän syntyi Modenassa vuona 1577 hyvätuloiseen perheeseen. Cesisin kuolinvuotta ei ole tiedossa, mutta sen on oltava vuoden 1619 julkaistun Motetti spiritualin jälkeen. Cesisin sävellystuotannosta tunnetaan kokoelma Motetti spirituali (1619), joka sisältää 23 motettia kahdesta kahteentoista äänisille yhtyeille. Motetti spirituali on musiikillisesti korkealaatuinen kokoelma. Cesisin musiikillinen tuotanto syntyi San Geminiano -luostarissa, jonne hän vihkiytyi nunnaksi 1593. Luostari oli tunnettu korkeatasoisesta musisoinnistaan. Kirkko rajoitti soitinten käyttöä luostareissa, mutta kieltoja kierrettiin ahkerasti ja laulumusiikki kukoisti soitinmusiikin säestämänä. Motetti spirituali -kokoelman kautta avautuu myös mielenkiintoisia näkökulmia musiikin esityskäytäntöihin italialaisissa nunnaluostareissa 1600-luvun alkupuolella. 

Io son ferito sì
ma chi mi diede
accusar non vò già
se ben ho prova:
cinque piaghe nel corpo
ne fan fede
che versan sangue.

E della piaga nova
io non spasm’è non moro.
E pur si vede
il mio nemico ben si trova
ma di chiodi d’amor,
ò bel partito,
che sanato m’ha quel
che m’ha ferito.
(Sulpitia Cesis) 

Morir non può il mio cuore

Maddalena Casulana syntyi 1540-luvun alkupuolella Italiassa. Hän ei vetäytynyt luostarin muurien suojaan vaan eli suuren osan elämästään julkisessa laulajan ja säveltäjän roolissa Italian hoveissa. Casulana oli aikanaan erityisyys: naismuusikko, joka tunnustettiin pätevänä esiintyjänä, opettajana ja lahjakkaana säveltäjänä yli vuosikymmen ennen kuin Italiassa alkoi ammattimaisten naismuusikoiden esiinnousu. Casulana on tiettävästi eurooppalaisen musiikin historian ensimmäinen nainen, jonka sävellyksiä on julkaistu. Casulana oli arvostettu säveltäjä aikansa kuuluisien italialaisten miessäveltäjien rinnalla. Hänen teoksiaan julkaistiin kokoelmissa yhdessä nimekkäiden miessäveltäjien, kuten Orlando di Lasson ja Andrea Gabrielin, madrigaalien kanssa. Casulanan teoksia esitettiin korkea-arvoisissa tilaisuuksissa ja juhlallisuuksissa ja näiden tapahtumien kuvailuja lukiessa käy myös ilmi, että monet Casulanan teoksista ovat kadonneet. Casulanan musiikillinen tausta oli improvisoidussa madrigaalilaulussa, jota esiintyvä kurtisaaniluokka harrasti, joten tämä on myös voinut vaikuttaa hänen sävellystyyliinsä. Casulanan sävellykset edustavat pääosin venetsialaista madrigaaliperinnettä ja aikakauden trendejä. Tekstuuri on useimmiten 4-5 -äänistä, tekstit pastoraalityyliä ja monissa teoksissa leikitellään erilaisilla temposuhteilla ja synkopoinneilla.

Maddalena Casulana, kuten muutkin tuon ajan säveltäjät, käsitteli madrigaaleissaan usein rakkauden teemoja. Ajalle oli tyypillistä erilaisten kielikuvien ja symbolien hyödyntäminen. Niinpä esimerkiksi kuolemalla oli kaksoismerkitys sekä konkreettisena menehtymisenä, että seksuaalisen nautinnon huipentumana. Casulanan tapa käsitellä aihetta eroaa muista hänen aikansa säveltäjistä. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii teos Morir non puó il mio cuore (”Sydämeni ei voi kuolla”). Casulana on sovittanut musiikin ja tekstin yhteen niin, että loppuhuipennuksen tavoittelemisen sijaan kuvauksessa korostuu puhujan yhteys hänen rakastettuunsa. Morir non puó il mio cuore ilmestyi ensin kokoelmassa Il desiderio vuonna 1566 ja sen jälkeen vuonna 1568 julkaistussa Maddalenan ensimmäisessä omassa madrigaalikokoelmassa. Teksti on Jacobo Sannazaron suosittu runo, jota monet muut säveltäjät ovat myös käyttäneet, mahdollisesti Maddalenan teoksen innoittamina. Teksti kuvailee rakastavaisten sydänten sykkimistä ulos ja sisään heidän rinnoistaan päättymättömältä tuntuvassa kuoleman odotuksessa. 

Morir non può il mio cuore:
ucciderlo vorrei,
Poi che vi piace,
Ma trar no si può fuore dal petto
Vostr’ove gran tempo giace;
Et uccidendol’io, come desio,
So che morreste
Morrend’ anch’io.
(Jacobo Sannazaro)

L’Usignuolo

Vuonna 1619 Venetsiassa syntynyt Barbara Strozzi oli lahjakas laulaja ja säveltäjä. Hänen adoptioisänsä (ja luultavasti myös biologinen isänsä) runoilija Giulio Strozzi oli venetsialaisen älymystön johtohahmoja, joka kirjoitti myös oopperalibrettoja. Venetsiassa 1600-luvun alussa kulttuurielämän keskuksina toimivat akatemiat, filosofisen keskustelun ja taiteen foorumit. Akatemioiden jäsenyys ei ollut naisille sallittu, mutta Barbara Strozzi pääsi esittämään sävellyksiään isänsä perustamassa kirjallis-musiikillisessa akatemiassa, Accademia degli Unisonissa. Strozzi ei ansainnut elantoaan laulamalla, mutta oli taitava laulaja ja keräsi mainetta näillä esiintymisillään. Isä oli ehkä ajatellut suojelevansa Strozzia juoruilta, joita venetsialaisista ammattimaisista naislaulajista kerrottiin, järjestämällä Strozzille mahdollisuuden esittää sävellyksiään yksityisesti akatemian jäsenille, julkisen esiintymisen sijaan. Tästä huolimatta Strozzin moraali kyseenalaistettiin levittämällä huhuja ja vertaamalla häntä perinteisiin kurtisaaneihin. Tämä on saattanut johtaa siihen, ettei Strozzi halunnut ammattilaulajaksi.

Strozzi opiskeli musiikkia muun muassa ajan johtavan oopperasäveltäjän, Francesco Cavallin oppilaana. Strozzin tiedetään säveltäneen vokaalimusiikkia ainakin 8 kokoelman verran. Nämä ovat yhtä lukuunottamatta maallista musiikkia. Säestyssoittimina Strozzi suosi luuttua, toisinaan cembaloa ja bassoviulua. Strozzi keskittyi teoksissaan usein tunteiden moninaisuuteen ja rakkauden aiheuttaman kärsimyksen kuvailuun. L’Usignuolo on vuonna 1644 julkaistusta ensimmäisestä kokoelmasta, joka sisältää madrigaaleja ja on omistettu Toscanan herttualle, Vittoria della Roverelle.

Teksti viittaa antiikin Kreikan myyttiin Filomelasta. Tarinassa Tereus, Filomelan siskon mies ihastuu häneen. Filomela kieltäytyy liehittelystä, josta suuttuneena Tereus pahoinpitelee ja raiskaa hänet. Filomela uhkaa kertoa tapahtuneesta kaikille, josta pelästyneenä Tereus telkeää Filomelan vuodeksi taloon metsän keskellä ja katkaisee Filomelan kielen, jottei tämä voi kertoa kauhukokemuksistaan kellekään. Neuvokas Filomela kutoo kankaan, johon kirjailee kokemuksensa ja näin Prokne saa selville kaiken. Vapautunut Filomela ja Prokne yrittävät paeta Tereusta ja jumalat muuttavat kaikki kolme linnuiksi pelastaakseen tilanteen. Tereuksesta tulee harjalintu, Filomelasta pääskynen, joka kielensä menettäneenä ei pysty laulamaan, vain ainoastaan sirkuttamaan. Proknesta tulee satakieli, joka surumielisellä ja kauniilla laulullaan kaihoaa kuollutta poikaansa. Tarina muuttui aikojen saatossa niin, että Filomelaa alettiin kuvata satakieleksi ja se versio on myös tämän teoksen tekstin pohjana.

Quel misero Usignuolo
Spiega la pompa de’ canori accenti,
E racconta il suo duolo
Al fonte, al prato, alla foresta, ai venti.
Piange l’ingiurie Filomena e i torti
D’un Trace ingannatore,
E non canta d’amore,
Ma con l’irata lingua
Ricorda Ciel che i traditori estingua.
Chi credería che voce
Cara e soave tanto
Muovan gli sdegni al canto?
Noi pur, o belle avare,
Allor ch’al nostro ossequioso affetto
Son le mercedi rare,
Più di rabbia cantiam
che per diletto.
(Giulio Strozzi)

Philomela

Englannissa syntynyt, mutta myöhemmin Yhdysvaltoihin päätynyt Rebecca Clarke aloitti muusikon uransa alttoviulistina. Hänen perhetaustansa oli vaikea – isä muun muassa hääti hänet kotoa Clarken ollessa vain 19-vuotias. Säveltäjän uransa Clarke aloitti salanimellä Anthony Trent, sillä naisena hän ei saanut sävellyksilleen tarpeeksi näkyvyyttä omalla nimellään. Clarken tunnetuin sävellys on alttoviulusonaatti vuodelta 1919. Hänen kuoromusiikkinsa on löydetty kunnolla vasta 2000-luvun puolella ja sitä esitetään edelleen hyvin vähän.

Clarken kuorosävellyksissä on vaikutteita renessanssimadrigaaleista. Tekstuurien ja harmonioiden muutokset ovat luontevia, sulavia ja huomaamattomia, mutta samaan aikaan nerokkaan puhuvia. Philomelan teksti on sir Philip Sidneyn (1554-1584) tunnetuimpia runoja, jossa kertomus Filomelasta vertautuu kertojan omiin tunnetuskiin. Sidneyn runossa tosin kertoja kokee omien tuskiensa olevan paljon pahemmat kuin satakielen, järkeillen, että onhan rakkaus, joka ei saa vastakaikua, paljon vaikeampi kestää, kuin väkisin koettu rakkaudenosoitus. Tekstissä viitataan myös uskomukseen siitä, että satakielen kaunein laulu syntyy hetkellä, jolla se on saanut kuolettavan okapiikin rintaansa. Clarken sävellys on neliääninen, soinniltaan ja tekstuuriltaan hyvin rikasta, laulullista ja orgaanisesti eteenpäin virtaavaa. On hämmentävää, miten näin lumoava sävelkieli ja kuorolle niin hyvin istuva tekstuuri on jäänyt lähes täysin huomiotta.

The nightingale, as soon as April bringeth
Unto her rested sense a perfect waking,
While late bare earth, proud of new clothing, springeth,
Sings out her woes, a thorn her song-book making,
And mournfully bewailing,
Her throat in tunes expresseth
What grief her breast oppresseth
For Tereus’ force on her chaste will prevailing.

O Philomela fair, O take some gladness,
That here is juster cause of plaintful sadness:
Thine earth now springs, mine fadeth;
Thy thorn without, my thorn my heart invadeth.

Alas, she hath no other cause of anguish
But Tereus’ love, on her by strong hand wroken,
Wherein she suffering, all her spirits languish;
Full womanlike complains her will was broken.
But I, who daily craving,
Cannot have to content me,
Have more cause to lament me,
Since wanting is more woe than too much having.

O Philomela fair, O take some gladness,
That here is juster cause of plaintful sadness:
Thine earth now springs, mine fadeth;
Thy thorn without, my thorn my heart invadeth.
(sir Philip Sidney)

Apelsinen har mognat

Ruotsalaisen Tebogo Monnakgotlan Apelsinen har mognat vuodelta 2000 on sävelletty kiinalaisen Bei Daon runosta käännettyyn tekstiin. Monnakgotlan sävelkieli on ainutlaatuista: hänen melodiansa ovat tunneilmaisultaan rikkaita, vaikka säveliä käytetään hyvin säästeliäästi. Näihin voimakkaisiin melodioihin yhdistyy kuiskausta, hyminää, puhelaulua ja resitoivaa sävyä. Daon runo muodostuu kahden temaattisen kokonaisuuden ympärille: joka toinen säepari kuvailee kypsyvää appelsiinia, joka toinen taas sydämen tuntoja. Tekstin sävy on hienovarainen, kuvailevat sanat ja lauseet niin rikkaita, että kuulija voi maistaa appelsiinin mehun suussaan ja haistaa ilmaan pirskahtavan kuorittavana olevan appelsiinin tuoksun. Monnakgotla on tavoittanut saman hienovaraisen tunnelman, kerros kerrokselta avautuvan näkymän ja mielikuvien rikkauden sävellykseensä. Teos alkaa kuoron pehmeällä äänimaisemalla ja kuiskauksella, kehkeytyen ilmaisuvoimaisen alttosoolon kautta kohti intensiivisempää ilmaisua. Lopussa kuoro luo unenomaisen päätöksen teokselle. Teboko Monnakgotlaa on tituleerattu yhdeksi sukupolvensa merkittävimmistä ruotsalaisista säveltäjistä ja hän on toiminut mm. Ruotsin Radion residenssisäveltäjänä.

Apelsinen har mognat
den solmättade apelsinen har mognat

Låt mig vandra in i ditt hjärta
med min tunga börda av kärlek

Apelsinen har mognat
en flyktig sky strömmar ur skalet

Låt mig vandra in i ditt hjärta
sorgen förvandlas till glädjetårar

Apelsinen har mognat
nät av bittra fibrer höljer varje klyfta

Låt mig vandra in i ditt hjärta
att finna min splittrade dröm

Apelsinen har mognat
den solmättade apelsinen har mognat
(Bei Dao)

Nuits, adieux

Vuonna 2019 BBC Music Magazinen äänestyksessä maailman merkittävimmäksi eläväksi säveltäjäksi äänestetty Kaija Saariaho syntyi Helsingissä 1952. Hänen sävellystuotannossaan on paljon vokaalimusiikkia. Nuits, adieux’ssa (Öitä, jäähyväisiä) voi kuulla Saariahon teoksille keskeisiä elementtejä, kuten sointivärin ja tekstuurin tärkeys, tai äänen ja hälyn välisen jännitteen tarkastelu. Saariaho on todennut teoksesta, että se ”syntyi laulusta, hengityksestä, kuiskauksista, jäähyväisistä. Kappaleessa on kymmenen toisiaan yhtenäisesti seuraavaa osaa, joista viisi nimeltään Nuit, viisi Adieu. Yö- ja jäähyväisjaksot vuorottelevat epäsäännöllisesti. Öitä yhdistää kuvaileva, hiukan dynaamisempi musiikillinen ilme, ja niihin sisältyvät laulajien solistiset jaksot, kun jäähyväiset ovat aina rauhallisia, kehtolaulumaisia. Tavallaan koko kappale onkin kehtolaulu, ei niinkään nukahtavalle lapselle kuin meidän maailmastamme poisnukkuvalle vanhukselle.”

Nuits, adieux on sävelletty alun perin vuonna 1991 neljälle solistille ja eletroniikalle, mutta Saariaho muokkasi siitä version neljälle solistille ja sekakuorolle vuonna 1996 Joyful Company of Singers -kuoron tilauksesta. Jälkimmäinen versio on ikään kuin akustinen tulkinta alkuperäisestä elektroniikalle ja solisteille sävelletystä teoksesta, sillä kuoro tuottaa solistien taustalle efektejä, jotka muistuttavat live-elektroniikan avulla muokattua lauluääntä. Nuit-osissa kuoro laulaa kaikuja tai varjoja solistien melodioille, illan hämy ja usva laskeutuu. Erilaiset kuiskatut ja puhutut äänneryppäät luovat tihenevää ilmapiiriä, kuin yön pimeys kiertyisi sähköistyneenä ympärille. Adieu-jaksoissa hyminät keinuttavat kuulijaa kehtolaulunomaisiin jäähyväisiin kuiskattujen runonsäkeiden välissä.

Dans l'air
       s'arrache
                         de la terre
     au noir       la lumière
et la crache
       dans l'air
   la nuit          rêche jusqu'aux bords
      des arbres
                        dans la terre  

Nuit
tu
es venue
les
lumières
ont poussé
sur

les herbes, les pentes
vidées
de

lumière, les
lumières
         sont  

devenues
sombres  

dans l'herbe
         s'attachent
                  de la terre
             au noir                         les
grains les vagues
          de la lumière
          et les crachent
dans l'herbe               la nuit
          réelle
jusqu'au bord                des arbres
sous la terre

            Nuit, c'est cela
chevelure
             de noir révérend la lumière
n'est
           que pour le définir          ainsi
la nuit première précéda le jour
(Jacques Roubaud: Échanges de la lumière)

Adieu, granit, tu deviendras fleur;
adieu, fleur, tu deviendras colombe;
adieu colombe, tu seras femme;
adieu, femme, tu seras souffrance;
adieu, homme, tu seras croyance;
adieu, vous qui serez tout amour et prière
(Honoré de Balzac: Sèraphîta)

La Source

24-vuotiaana kuollut Lili Boulanger eli lyhyen, mutta tuotteliaan säveltäjänelämän. Boulanger’n molemmat vanhemmat olivat ammattimuusikoita. Boulanger opiskeli musiikkia määrätietoisesti ja päätti 17-vuotiaana alkaa ammattisäveltäjäksi sekä voittaa Prix de Rome -sävellyskilpailun, jonka tekikin 19-vuotiaana. Läpi elämänsä Boulangerin terveys oli heikko ja hankaloitti hänen jokapäiväistä elämäänsä. Hänen kouluttautumisensa muusikoksi oli heikon terveyden vuoksi hyvin jaksottaista. Sairastelu vaikutti todennäköisesti merkittävästi hänen persoonallisuutensa kehittymiseen ja aiheutti lopulta myös varhaisen kuoleman.

Boulanger’n yli viidestäkymmenestä teoksesta kolme neljännestä on vokaalimusiikkia. La Source on sävelletty alun perin osana Prix de Romeen osallistumista, vuonna 1912. Musiikki ja teksti sulautuvat yhdeksi lumoavalla tavalla pianon sävelten virratessa ja välkehtiessä kuin raikas lähde hiljaisen metsän keskellä.

Une eau vive étincelle en la forêt muette,
Dérobée aux ardeurs du jour;
Et le roseau s'y ploie, et fleurissent autour
L'hyacinthe et la violette. 

Ni les chèvres paissant les cytises amers
Aux pentes des proches collines,
Ni les pasteurs chantant sur les flûtes divines,
N'ont troublé la source aux flots clairs.

Les noirs chênes, aimés des abeilles fidèles,
En ce beau lieu versent la paix,
Et les ramiers, blottis dans le feuillage épais,
Ont ployé leur col sous leurs ailes.

Les grands cerfs indolents, par les halliers mousseux,
Hument les tardives rosées;
Sous le dais lumineux des feuilles reposées
Dorment les Sylvains paresseux.
(Leconte de Lisle)

Nu sprida de vita nätterna

Suomalainen Greta Dahlström oli laulunopettaja, kuoronjohtaja ja säveltäjä. Hän on myös yksi tärkeimmistä suomenruotsalaisen kansanmusiikkiperinteen tallentajista. Dahlström aloitti säveltäjänä vasta 1930-luvulla, ollessaan nelissäkymmenissä. Hänen tuotannostaan suuri osa on eri kuorotyypeille sävellettyjä teoksia, sisältäen myös useita kansansävelmiin pohjautuvia sovituksia.

Nu sprida de vita nätterna on 1939 sävelletty sekakuoroteos. Dahlström lähetti teoksen Svenska sång- och musikförbundetin sävellyskilpailuun nimimerkillä ”Esbo”. Kilpailuun toivottiin teoksia, jotka olisivat uusia, helposti omaksuttavia, kansanomaisia, säestyksettömiä sekakuoroteoksia, joista muutama voitaisiin myös valita osaksi Tammisaaren laulujuhlien ohjelmaa vuonna 1941. Palkintolautakunnassa olivat Selim Palmgren, Leo Funtek, V. Lindberg ja E. Johnsson, jotka totesivat, ettei yksikään teos ollut ensimmäisen sijan arvoinen. Dahlströmin teos voitti kuitenkin 1500 markan suuruisen jaetun toisen sijan palkinnon yhdessä Taneli Kuusiston Låt vid gunganin kanssa. Tämä lyhyt teos on kaunis, kompakti ja henkevä. Kaikessa pienimuotoisuudessaan se ehtii tarjoamaan  fuugamaisen jakson, lyhyitä soolohetkiä jokaiselle stemmalle, voimakasta unisonolaulua ja runsaita, leveitä sointuja, herkkää tunnelmaa ja rytmikästä poljentoa. Kappaleen kaari hiljaisesta alusta voimakkaan ja intensiivisen keskiosan kautta takaisin hiljaiseen ja pehmeään sointiin muodostaa ehjän kokonaisuuden. Teos on kuin pieni helmi sekakuoromusiikin suuressa meressä.

Nu sprida de vita nätterna
en dager av diktat och drömt,
när aftnarnas dagg över slätterna
sin glittrande pärlskatt tömt.

Nu skrida de gyllene dagarna
över marker i grönt och violblått,
och björkarna glimma i hagarna
mot skinande fonder av solblått. 

Nu glida strömoln i långsam läns
för sunnanbris mot nord,
och himmelens blånande båge spänns
över junis blommande jord.
(Arvid Mörne) 

Allemande

Caroline Shaw on 1982 syntynyt yhdysvaltalainen viulisti, laulaja, säveltäjä ja tuottaja. Tällä hetkellä New York Universityn ja Juilliardin sävellyksen tiedekunnassa työskentelevä Shaw on monipuolinen muusikko, joka on tunnettu välittömänä esiintyjänä ja monipuolisena muusikkona. Shaw on säveltänyt teoksia orkestereille, kuoroille, pienemmille yhtyeille ja sooloinstrumenteille, tehnyt musiikkia elokuviin ja tanssiteatteriesityksiin sekä erilaisia yhteistyöprojekteja mm. Kanye Westin kanssa.

Vuonna 2008 Caroline Shaw liittyi Roomful of Teeth -lauluyhtyeeseen, jolle sävelsi vuonna 2013 Pulitzer-palkinnon voittaneen neliosaisen Partita for 8 Voices -teoksen. Tässä kekseliäässä teoksessa sointivärien ja äänteiden rooli äänimaailmassa on tärkeä, kuten myös erilaiset lauluäänellä tuotetut tekniikat ja efektit. Puhuen tai laulaen esitettävät tekstit pohjautuvat Sol Lewittin seinäpiirrosten suuntiin, tanssin askelkuvioihin, urbaanista ympäristöstä löytyneisiin fraaseihin ja säveltäjän omiin teksteihin. Eri osat on nimetty barokin tanssisarjojen mukaan Allemande, Sarabande, Courante ja Passacaglia. Näiden pienten viittausten kautta teos luo ikään kuin sillan historian ja nykypäivän, musiikin ja ympäröivän maailman välille. Tämän konsertin viimeisenä kappaleena kuullaan sarjan ensimmäinen osa, Allemande.

Allemande ei ole harmonioiltaan kompleksista, vaan sointimaailma nojaa paljon kolmisointuihin ja yksinkertaisen kauniisiin, hengittäviin melodiakulkuihin. Puhutut tekstikatkelmat vuorottelevat eri vokaaliväreillä laulettujen sointukulkujen kanssa. Mukana on glissandoja, säveltason venytystä, vibratolla leikkimistä ja kurkkulaulua. Lauletut osuudet yhdistävät pirstaleiset tekstit ehjäksi pinnaksi. Osan lopussa olevat soinnut ja melodiat ovat lähes ekstaattisia. Kuulija pysähtyy kuuntelemaan ihmisäänen puhuttelevaa sointia alun fragmentaarisen ja hengästyttävän juoksun jälkeen. Shaw on kirjoittanut teoksen esitysohjeisiin: ”Partita on mutkaton kappale. Se on syntynyt rakkaudesta pintaan ja rakenteeseen, ihmisääneen, tanssimiseen ja heikkoihin sidoksiin, musiikkiin, ja perustavanlaatuiseen haluumme piirtää viiva pisteestä toiseen.” Shaw kannustaa jokaista yhtyettä löytämään oman tapansa toteuttaa teos: ”Olkaa vapaita ja eläkää elämää täydesti”.

Esiintyjät

Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtye

Altot:

Kristina Bogataj

Eira Karlson 1, 3, 4

Iida Nummela 5

Elisabet Petsalo 2, 5

Emma Suszko 1

Bassot:

Ossi Hiltunen 1

Riku Laurikka 3, 4, 5

Justus Pitkänen 2

Antti Saari

Antti Villberg 1, 5

1=Cesis: Io son ferito sì     

2=Casulana: Morir non può il mio cuore     

3=Strozzi: L’Usignuolo         

4=solistit: Saariaho: Nuits, adieux      

5=Shaw: Allemande

Ahjo Ensemble

Sopraanot:

Kati Dufva

Annu Färlin

Anna Kastari*

Laura-Ilona Kotilainen

Hanna Paksula

Terhi Pio

Terhi Siirala*

Tenorit:

Matti Aukia

Mateusz Gwizdałła

Kaapo Ijas

Timo Kontio

Antti Koskinen

Teemu Metsälä

Jukka Niemi

* solistit: Monnakgotla: Apelsinen har mognat

Lempikuoro

Sopraanot:

Kaisu Havukumpu

Aino Heiskanen

Lotta Hyvärinen

Inka Laisi

Salla Laisi

Roosa Pohjalainen

Anna Pulliainen

Saara Yli-Savola

Tenorit:

Jouko Kelomäki

Lauri Lehmusoja

Eero Sipilä

Lassi Vihko

Sello: Kristiina Hirvonen          

Luuttu: Daniel Daiu                    

Piano: Tanja Niiranen